Tuskaa ja ahdistusta

Mihin mä enää uskon,
kun et säkään totta puhu.
Väität "ei se mun vika oo,
tälläseks mut kasvatettiin".
Mutta kuka koskaan,
lastaan tuollaiseksi kasvattaisi.
Vaikkei vanhemmat koskaan olis välittänyt,
olis vaan antanu elää omaa elämää,
ei se anna oikeutta valehdella.
Onko menneisyytesi liian ahdistava,
kun et siitä suostu puhumaan,
valehtelulla koitat tuskaasi peittää,
muttei se sitä poistanut.
Nyt tuska vaan kasvaa,
kaikesta menneestä,
kaikesta mitä väitit,
mikä ei totta ollutkaan.
Sä et kehenkään luota,
kunnei muutkaan suhun.
Mietit iltaisin,
miten saisit kaiken takas,
miten voisit mennyttä muuttaa.
Vastausta ei oo löytynyt,
ja epätoivo mielesi valtaa,
se ei paljoa tilannetta muuta,
se on aina sun elämää ollut.
Tuntuu kuin ainoa tiesi ulos,
olisi tän maailman jättäminen,
mutta silti epäröit,
pieni toivo sydämessäsi kipinöi.
Emme voi kuin odottaa,
mikä on seuraava siirtosi...